sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Harvinaisen outo uni

Mä näin tosi outoa unta viime yönä.

Siinä unessa mulla todettiin jokin vakava sairaus, jonka seurauksena tulisin kuolemaan pian. Mulle annettiin jonkinlaista hoitoa, mutta ne lopetettiin melko pian.
Mun kunto alkoi heiketä silmissä: Mä laihduin miltei luurangoksi asti ja musta tuli todella kalpea. Mun hiukset alkoi roikkua elottomina ja hampaitakin tippui suusta. Olin siis todella karu näky. Kaikesta huolimatta mä olin yllättävän levollinen. Halusin vaan nähdä kaikki mulle rakkaat ihmiset ja hyvästellä ne. Muistan miten koko uni oli yhtä odottamista. Odotin hetkeä jolloin voisin sanoa viimeisen kerran hyvästi ja kuolla. Ilmeisesti näin lopulta tapahtui - suljin silmät, sanoin kaikille hyvästi ja kuolin. Tämän jälkeen muistaakseni heräsin hetkellisesti ja jatkoin nukkumista.


Kuolemalle löytyi mm. tällaisia selityksiä netin ihmeellisestä maailmasta:

"Kuolema on syntymisen ohella osa elämän kiertokulkua ja tämän tiedostaminen kohottaa elämänlaatua. Unessa kuolema saattaa kuvata jonkin asian tai vaiheen loppuunsaattamista ja uuden alkua, siirtymistä ehkä uuteen elämänvaiheeseen. Tämä alitajuntainen viesti tai toive muutoksesta voi ilmaantua uniin monien eri symboleiden kautta, tyypillisiä ovat harpisti (kuoleman viestintuoja, taivaallinen musiikki), tiimalasi (ajanmittari), viikatemies (sadonkorjuun aika) tai siunaustilaisuus (päätöksen paikka). Hautaaminen liittyy myös kuolemaan, tämän tyyppiset unet voivat viitata erilaisten piilotajuisten tunteiden tukahduttamiseen tai vaihtoehtoisesti tervetulleeseen vanhoista kaavoista, tavoista tai traumoista irtaantumiseen, niistä luopumiseen." 
"Unen kuolema ei ennusta kuolemaa vaan kuvaa siirtymistä elämänvaiheesta toiseen. Jokin ajanjakso on tulossa loppuunsa ja toinen alkamassa.
Yleensä kuoleminen unessa on positiivinen symboli eli tuleva muutos on muutos kohti parempaa."

Mä en kaikkiin unihömpötyksiin usko, mut uskon, et unet jotka jää mieleen ovat merkityksellisiä. No, tämä sattui olemaan yks niistä.

Viime aikoina on tuntunutkin et siirryn johonkin uuteen. Tai siis se tunne, kun tapahtuu asioita joista suunta on vain eteenpäin. Mulla on just sellainen levollinen fiilis kaikesta, mikä antaa tosi paljon lohtua tulevan suhteen. Tykkään tästä tunteesta ettei ole mitään hätää.

Ja niin kiinnostais tietää, et onks teillä ollut mitään vastaavia univalaistumisia? Uskotteko ylipäätään et unilla olis jokin syvempi merkitys?

...

Sitaatit poimittu täältä ja täältä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uudistusten uudistus

Join illasta pari kuppia kahvia. Luonnollisesti unesta ei ole tietoakaan, joten pistin sitten koko blogin uusiksi. Pakko kyllä ihmetellä kuinka hempeä tästä ulkoasusta tuli, vaikka banneria koristaakin helevetin iso pistooli :D

Ulkoasun lisäksi muutoksia tuli myös postausten suhteen, joita ei siis enää ole. Jotenki tuli sellainen älytön tyytymättömyys omiin teksteihin, joten ajattelin aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Tässä onkin aikomus uudistaa myös postausten sisältöä, joten ideoita otetaan ilomielin vastaan!

Mitkä asiat teitä kiinnostais ja mitä mieltä ootte ylipäätään koko uudistuksesta? :)

perjantai 22. elokuuta 2014

Ylämäessä tönin sua eteenpäin

Mä oon ollu tosi onnellinen viimeaikoina.

Oikeestaan asia mistä oon erityisen onnellinen on se, et mun parhailla kavereilla menee hyvin. Toinen tekee töitä toisella puolen maailmaa ja toinen on alottanu opiskelut paikassa jonne vihdoin tuntee kuuluvansa. Eli toisinsanoen tää kolmenkopla on jakautunut eri kaupunkeihin niin, että enää minä sitkuttelen tuolla lukiossa.
Mut ei mulla siltikään mene huonosti. Oon nimittäin todella nopeassa ajassa ystävystyny yhteen hienoimmista ihmisistä ikinä. Tässä on ihminen kenen kanssa onnistuu viihteelle meno, syvälliset keskustelut ja lapsellisuuksiin heittäytyminen. Ja mikä parasta, tää ihminen istuu suurimmaks osaks samoilla lukion kursseilla, joten mulla on mitä mainioin lintsaus opiskelukaveri!

On mulla toinenkin läheinen ihminen lukiosta, tätä ihmistä en tiennyt edes entuudestaan ennenkuin tulin lukioon. Tääkin ihminen osaa yllättää monipuolisuudellaan, ja jos tunnistat tästä itsesi niin anteeksi etten ylistä sinua enempää! Seuraavat kappaleet viittaavat vain niin vahvasti tähän edelliseen henkilöön, joten minun täytyy jättää sinut hieman alakynteen vaikkei se tarkoitukseni olekaan. Hieno ihminen sinäkin olet!

Niin siis biisejä. Jarkko Martikaista. Nauttikaa.



Jarkko Martikainen on vanha tuttavuus YUP:n kautta, mutta jostain syystä soolotuotantoon en ole yksinkertaisesti jaksanut koskea. Onneks tutustuin tähän ihmiseen, joka eräänä päivänä kytki puhelimensa Carinan soittimeen sillä seurauksella, että sitä sielunhoitoa en tuu unohtaa ihan heti.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Tats mii, tats mii, ai vanna fiil joor baadii!

Ihme tapahtui: inssi meni läpi! Oli muuten iso helpotus. Kaiken sen jännittämisen ja itkun jälkeen mä sain sittenkin sen kortin, jeeee!!!

*loppupostaus VAATII, että laitatte tämän legendaariseksi Carina-biisiksi muodostuneen kasarikipaleen pyörimään*



Fiiliksiä selittänee parhaiten eilen illalla otettu kuva Apsin parkkipaikalta. Niistä semipaskoista kuvista päätin ottaa sen kaikista paskimman, jota en ruvennut muokkaamaan sen kummemmin oleellisia paint-lisäyksiä lukuunottamatta. Mun mielestä tähän kuvaan koko homma kiteytyi kaikista parhaiten, joten nauttikaa :D

1. Juuri kortin saaneen kuskin peukku, jossa auton avaimet 2. Itse auto, legendaarinen Carina II, jonka konepellin oli kastellut helvetinmoinen sadekuuro 3. Parkkiruutu, johon auto on parkkeerattu täydellisesti akkaparkilla (huomatkaa muuten tyhjä parkkipaikka) 4. Kuvaajan ammattitaito älypuhelimella kuvaamiseen 5. Helevetin hienot Brasiliaconssit 6. Lampun takana erittäin himmeästi näkyvä sateenkaari  7. Poseeraamisen ratkaisevalla hetkellä lopettaneet neitokaiset, jotka ovat kaikki yhtä fiiliksissä autokortista
Että semmosta...

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Aikuisen naisen pikakuulumiset

WÄÄÄÄÄÄ INSSI HUOMENNA! Hirvee stressi ollut siitäkin viime aikoina, koska maanantaina ajo meni niin persiilleen ku vaan voi mennä. Onko keltään muulta autokoulun opettaja vaan lähteny autosta ja sanonu jäätävällä äänensävyllä et "Otappa vähän henkee ja yritä koota ajatuksia... tuntuu et sellanen olis nyt paikallaan."? Joka tapauksessa, sen jälkeen on ollut ihan vitunmoinen stressi tuosta inssistä ja tuntuu ettei se todellakaan mee ekalla läpi. Kohta pitäisi lähteä viimeiselle ajotunnille ja jännittää sekin. Mä haluan sen kortin! :(

On tässä positiivisiakin tapahtunut, nimittäin viime viikon torstaina saavutin täysikäisyyden! WOHOO!! Oli muuten maailman parhaat synttärit ikinä, ja näköjään sillä spontaanilla "tulkoot ne jotka pääsee ja kahtoo sitten mitä tehdään" -asenteella tulee paras lopputulos. Hauskaa oli, eikä överiksikään mennyt, vaikka aamulla peilistä katsoikin melkoinen mörkö :D

Edelleenkin olen sillä kannalla, et tästä kesästä tulee paras ikinä, sillä suunnitelmia (=rahanmenoa) on kertynyt niin paljon. Tiedossa olisi ainakin pari risteilyä ja autolla huristelua ties minne. Mut joo, tässä teille vielä biisi nautittavaksi, minun pikakuulumiset oli tässä!


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Yöllisiä ajatuksia

Ajattelin tässä yötä myöten hieman kirjoitella kuulumisia, sillä pitkästä aikaa on ihan kunnon inspiraatio. Huomenna alkaisi kesätyöt, ja vasta tänään hilattiin skootteri pihalle et edes pääsisin sinne töihin. Tosiaan, ei ole jaksanut kiinnostaa koko skootteri, ja ilman töitä se olisi varmaan vielä jäänyt tuonne vintille. Tää mun asenne tuota ah-niin-ihanaa skootteria kohtaan johtuu varmaan puoliks autokortti-intoilusta, mut varmasti myös siitä etten viime kesäisen kaatumisen jälkeen ole luottanut ajotaitoihini yhtään.

Mutta niin siitä autointoilusta: Vuodelta 1989 oleva harmaa Toyota Carina II on nyt mun silmäterä. Olen nyt ajellut sillä jonkun verran, mut silti tuntuu, et mun oppimiset on ihan alkutekijöissään. En ole koskaan ajatellut olevani perfektionisti, mut näköjään on kaks asiaa joissa haluan olla oikeasti hyvä: musiikki ja autolla ajaminen. Joten ei ole mitään ärsyttävämpää kuin luulla ajavansa täydellisesti, mutta sit auton sammutettua huomatakin, et on ajanut koko ajan ilman valoja. Fuuuuuuu... ja toki se auton sammuminenkin vituttaa edelleen.

Autoon liittyen olisi myös valittava, lähteekö nykyinen C-kasettisoitin vai ei. Tykkään tosi paljon C-kaseteista, mutta normaalisti niitä ei tule ikinä kuunneltua. Nyt tän auton takia on taas pitänyt kaivaa C-kasettivarastot esille, ja autoillessa onkin ollut kiva kuunnella jotain överiä kasarimusaa. Harmi vain, että joskus tekisi mieli kuunnella myös uudempaa musaa vaikkapa suoraan puhelimesta, mikä ei tietenkään onnistu tuolla nykyisellä vehkeellä. Helpointa olisi siis vaihtaa kokonaan uuteen soittimeen, mistä sitten löytyisi nämä USBit ja AUXit ja toki se CD-asemakin. Mutta kun mutta kun..... :'''(



Hmmm... tässä pitäisi kai mainita myös koulusta muutama sana. No siinähän tuo toinen vuosi meni. Ei siitä sen enempää. Toivottavasti myös kolmas vuosi tulisi menemään hyvin, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä mulle tärkeä ihminen ei enää käy tuota lukiota mun kanssa. Perkele, eipä enää onnistu ristiseiskan peluu hyppytynneilla, tai ikivanhan inside-läpän piirteleminen vihkon sivuille. Aikaisemmin tää oli jotenki tosi hankala sulattaa, mut nyt tuntuu et tän kuuluukin mennä näin. 12 vuotta ollaan kuitenkin tunnettu, joten tuskin noin pitkällä aikavälillä muodostunut ystävyys tulee ihan heti katkeamaan. Onneks mun ympärille on putkahdellut muitakin ihania ihmisiä, keiden kanssa on taas ihan omat jutut, eikä niiden seurassa ainakaan tarvitse pelätä yksin jäämistä :)






Ja ainiin, kävin muuten Lahdessakin. Olin siellä keskiviikosta perjantaihin ja olisin varmasti ollut pitempäänkin ellei olisi ollut muita menoja. Lyhykäisyydestään huolimatta oli kyllä huikea ja ikimuistoinen reissu eikä siitä sen enempää. Joka tapauksessa, on erittäin piristävää huomata kuinka nopeasti aika kultaa muistot :D

Hip hei se olis kesä nyt!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Uskalla elää

Mä en nyt oikein tiedä onko mulla mitään varsinaista asiaa. Joka tapauksessa tuntuu, et oon ottanut Mokoman Uskalla elää -biisistä jonkun virallisen elämänohjeen. En aluks pitäny tätä biisiä kovin kummoisena, sillä yleensä muhun ei tehoa nuo positiiviset kannustusbiisit. Mut heti ku vaivauduin lukemaan tämän sanat jostain, niin sitten tää kohlahti. Noissa sanoissa on niiiiiin paljon juttuja joihin voin samaistua ja joista muutenkin tulee ihan minä mieleen. Ja sitten muutkin musiikilliset asiat on kohdallaan, joten ei ihme että tätä tulee kuunneltua paljon.

Sydän käskee järki sallii.
Vähän kerrassaan laittaa toimimaan
Tavoittaa voit kaiken kauniin.
Siis suuntaa tulevaan, askel kerrallaan.

Teetkö oikeen teetkö väärin?
Kenpä tietäis sen? Antaisin vastauksen.
Jos viisastuisit siinä määrin,
kuulisit vastauksen.
Uskoisitko sen?


Älä pelkää, vaan uskalla elää!
Et saa käpertyä sisinpään.
Luota itseesi! Uskalla elää!
Et saa tyytyä vähempään!


Voi olla että astut harhaan.
Niinkin käydä voi, jos vain unelmoit.
Sydän tuntee reitin parhaan.
Jos siis unelmoit,
kuuntele kun voit.




Tää biisi toteutuu mun elämässä nyt silleen, että yritän tehdä enemmän asioita joista nautin ja joista tulee hyvä fiilis. Yritän myös nauttia sellaisista jutuista, joista ei periaatteessa tarvitsisi nauttia. Esim. oon huomannu tykkääväni käydä koulussa, vaikka eihän se itse opiskelu kiinnosta mua vittuakaan. Musta on vaan ihana nähdä niitä ihmisiä siellä. Tykkään niiden reaktiosta kun mun on ihan pakko alkaa demonstroimaan maailman järkyttävimpiä poseerausasentoja, tai kun höpötän yksikseni ja toisen huomattua muka-suutun ja vedän homman ihan äärimmilleen. Tai sitten mun aksentit. Äh, ne on ihania, kun ne sietää tollasta.


Muutenkin jo kaupungilla oleminen hymyilyttää. Tai se, ettei mun tarvitse olla kotona. Vaikka tää kaupunki onkin tällainen säälittävä tuppukylä, niin silti jo kaduilla käveleminen saattaa nostattaa hymyn korviin. Mä en enää vierasta ihmisiä niin paljon. Itseasiassa, yks suurimmista huveistani on mennä S-marketin penkeille istumaan, syömään välipalaa ja katsomaan, kun ihmiset tulee kaupasta. Mulle tulee siitä sanoinkuvaamattoman hyvä fiilis enkä osaa selittää miksi.

Myös autokoulu tuo mukavasti sisältöä elämään. Okei, vaikka se pidentääkin päivää todella paljon (etenkään kun en pääse käymään kotona siinä välissä), niin oon oppinut tykkäämään siitä. Ja sitten kun tiedän, että mä oikeesti hyödyn tuosta jotenkin. En malttaisi odottaa sitä päivää kun kortti on taskussa. Oon tehnyt jo muutamia suunnitelmia, mitä kesäajeluilla on ihan PAKKO tehdä. Hihi!

Ja niin kiitokset Jennalle majoittamisesta, teki taas hyvää tuollainen arkiloma pienestä valvomisesta ja koomailusta huolimatta.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Magnum Marc De Champagne Ice Cream ja muita kuulumisia

Kovasti teki mieli kirjoittaa tänne jo alkuviikosta, mutta jostain syystä koulun jälkeen olen ollut sen verran uninen, etten ole saanut valmiiksi kaavailemaani postausta. Eikä nytkään mennä siihen sen enempää, sillä ensin kerrataan kuulumisia.

Eilen olin Jennan luona yötä, ja olin ihan yllättynyt siitä, kuinka hyvältä tuntui olla jonkun luona yötä keskellä viikkoa. Väsymyskään ei iskenyt pahemmin päälle, tosin Jennasta en tiedä. Raukka oli jo käymässä nukkumaan, kun minä aloin selittää sille kaikenmaailman oleellisista ja epäoleellisista asioista. Siitä pisteet kuitenkin Jennalle, ettei se nukahtanut kesken mun selitysten, koska sekään ei ole enää harvinaista. Joka tapauksessa mulla oli tosi hauskaa ja kummasti kiroilukin lisääntyi reilusti yli sallitun eilisen aikana. Mitäs järkyttää meikäläistä niin hienoilla mustilla tv-tasoilla ja astioilla ♥_♥ Nyt myös tiedän, ettei mun enää ikinä anneta valita leffoja, nimittäin mun tehtäväks pistettiin lainata kirjastosta kaks leffaa ja molemmat leffat jätettiin kesken heti alussa :'D
Muutenkin eilen ja tänään on ollut kummallisen hyvä fiilis. Oon tosi ylpee itestäni, et sain otettua ensimmäisen askeleen kohti autokorttia, kun eilen kävin autokoululla kysymässä hintoja ym. alustavaa infoa. Ajattelin alottaa autokoulun tuossa kuukauden vaihtuessa, ja ai että mä odotan sitä päivää, kun pääsee ensimmäistä kertaa ajelemaan kortti taskussa >:)

Myöskin kesäkausi on virallisesti avattu, kun eilen kävin joutessani ostamassa jäätelön. Tänään kesäkausi piti kuitenkin aloittaa uudestaan, sillä menin kehumaan tuota jäätelöä Petralle sen verran intoa puhkuen, että koimme järkeväksi ottaa taktisen 15 minuutin myöhästymisen filosofian tunnilta ostaaksemme tuota ihanaa herkkua.


Kippis! (?)
Kyseessä on siis Magnumin samppanjajäätelö , jota ilmeisesti saa vain tänä vuonna, koska se on jokin 25-vuotis juhlajäätelö. Tuo pakkauskin suorastaan huuti ostamaan kyseisen tuotteen, vaikka usein inhoankin kaikkea kimaltavaa. Myös tuo maitosuklaakuorrute oli hopeoitu, mikä ainakin lisäsi tuotteen näyttävyyttä. Kaiken lisäksi itse samppanjajäätelö oli todella hyvää ja toimi tuon maitosuklaakuorrutteen kanssa erinomaisesti. 
Ite oon muutenkin sellainen jäätelönsyöjä, et vaikka tykkäänkin hirveästi jäätelöstä, on nuo tikuissa olevat jäätelöt usein kamalan ötläköitä (=liian makeita/imeliä). Joku kolmen suklaan toffeepalajäätelö menee juuri täydellisesti tuohon ötläkkä -kategoriaan. Tämä ei kuitenkaan ollut sellainen, ja voin vaan kuvitella kuinka pyöristyneessä kunnossa olen sitten syksyllä, kun paniikissa mätän noita koko kesän peläten ettei niitä saa enää ensi vuonna :'D

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jääkarhut kyllä jäävät elämään jos ne vaihtavat väriään

Sanotaanko niin, että tällä hetkellä kaikki on hyvin mielenkiintoista. Mun uudenvuodenlupaus on lähtenyt jo käytäntöön, eli se, että mä yritän enemmän asiassa kuin asiassa.

Tässä on nyt ollut pari uutta tilannetta, joista isoin lienee wanhoihin mukaan pääseminen. Miten? No tuota, mua pyydettiin JUONTAJAKS o_O En vieläkään ymmärrä miksi, mutta totta kai olen iloinen tällaisesta mahdollisuudesta. Perjantaina olin jo seuraamassa harkkoja ja sain materiaalia mistä sitä tekstiä alan väsäämään. Kuulemma ensimmäinen luonnos olisi hyvä olla jo ensi viikolla... Saa nähdä miten ehdin, nimittäin mulla ei ole ikinä ollut näin työn täytteistä jaksoa. Psykankin koe pitäisi uusia ens viikolla, eikä mulla ole edes kirjaa. (Muuten kaikki kokeet meni yli odotusten, mantsastakin tuli 8½ lukematta)

Perjantaina tuli myös oltua henkilökohtaisesti ekoissa lukion bileissä, tai siis "yhteishengenluomisillassa". Sanotaanko niin, että mä en vaan osaa sitä hommaa. Voi olla, että muutamalla "rohkaisulla" olisi saattanut olla parantava vaikutus bilefiiliksen saavuttamiseen, mutta toisaalta en jäänyt kaipaamaan sellaistakaan. Oon kuitenkin tyytyväinen et tuli ylipäätään lähdettyä, nimittäin aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan mitään tuollaista. Sit oli kans ihanaa päästä mun bileseuran luo yöks, ja nimenomaan tämä seura piti mun mielialan korkealla ja teki mut monilta osin onnelliseks :)



Jostain syystä tämä Viimeinen Atlantis on ollut ahkerassa soitossa viime aikoina... Tässä on vain sitä jotain. Blogin ulkoasukin sai hieman päivitystä, joten mitäs tykkäätte? Menikö parempaan vai huonompaan suuntaan? :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Asennevamman hoidoksi uudenvuodenlupaus

Vuoden ensimmäinen postaus käsittelee tällä kertaa mökkihöperöitymistä. Tein tämän jonkinlaiseen haastattelumuotoon, mikä toivottavasti tuo myös pientä humoristisuutta muuten niin pitkään tekstiin. Toivottavasti ihmiset ei ymmärrä tätä ihan väärin :)

No miten meni joululoma?
- Tässä kotonahan se, perheen kanssa ollessa... kerran käytiin Kuopiossa ja pari kertaa tädin luona.
Siinä se? Näitkö ees yhtään kavereita?
- En.
Et? Mikset?
- En mä tiiä, jotenkin ei vaa tullut pidettyä yhteyttä kehenkään ja sit se vaan jäi.
Eiks sulla sit oo sellasia kavereita vai mitä häh?
- On mulla oikeesti ihania kavereita, ja tiedän et ne välittää, mut en tiiä. Jotenkin tässä nyt vaan kävi näin. Ei tullut pidettyä yhteyttä ku pariin tyyppiin, ketkä on sen verran kauempana ettei niitä olis ollu mahdollista nähdä muutenkaan. Kaikkien muitten kohdalla sit jotenki vaan kehtuutti.
Kehtuutti?
- Nii siis ei vaan jotenki jaksanu/viittiny/kehdannu. En vaa saanu aikasiks, eikä se mua sillee haitannu.
Oookei... No eiks sua sit harmita yhtään nähdä kaikkia uudenvuoden kaverikuvia tyylii Facebookissa?
- No ehkä vähän, mut ei sen takia et olisin ite halunnu olla messissä. Pikemminkin siks, että kaikki nuo saa epäilemään omaa "normaaliuttani" ja kykyä heittäytyä. Tai siis ajatus siitä, et vietin "viimesen uudenvuoden alaikäisenä" kotona, luo vähän sellaista ristiriitaista mielikuvaa itsestäni ja et miks mä en osaa olla niinkuin muut... Vaikka mä tiedän ettei mun tarvitse mut silti.
Aivan... No mut luulis, et jos sulle kaverit on kerta tärkeitä, niin kai sä niitä nyt edes yrittäisit nähdä. Vai onks sulla sit jotain tekosyitä, tyyliin et asut siellä "vitun korvessa"?
- Kaukana asuminen on toki eräänlainen hankaluus lähinnä kyytien takia, mutta ei se mikään este ole. Ja kaverit kyllä ON mulle tärkeitä, sillä ne tuntee mut parhaiten ja niiden seurassa mulla on aina hauskaa. Mut joku nyt naksahti mun päässä ja aloin miettimään, et niillä kaikilla on jotain muuta... Joten mitä minä enää niiden suunnitelmia sotkemaan? Tai siis mielikuva siitä, et toine on just ollu juhlimassa oikeen railakkaasti kunnon porukalla, ja sit minä tulisin sillee "Mooi voitaisko nähä ku en oo oikee tehny mitää tällä lomalla?". Jotenki se ei vaa toimi.
No voi vittu tuon sinun logiikkas kanssa! Totta kai sun pitää nyt itse kysyä ja olla oma-aloitteinen.
- Niiiiiii kyllä mä sen tiiän. Enkä mä odotakaan, että kaikki tapahtuisi itsestään. Tämä loma nyt vain meni näin. Ei tehdä tästä numeroa jooko?
Ei ei... lähinnä mietin vaan, että et kai sä nyt valvonut joka yö kolmeen itkien ja miettien näitä asioita?
- En todellakaan. Miettinyt kyllä olen, mutten niin paljoa, että se olisi itkuksi asti mennyt. Oon suht ok tän asian kanssa.
Ootko nyt ihan varma? Et kuulosta oikein siltä.
- Joo olen olen. Siis vaikka tämä kuulostaakin nyt todella tylsälle ja ankealle, mä oon ihan sujut tämän asian kanssa. Sillä mä tiedän, et mulla on oikeasti ihania ihmisiä ympärillä ja et ne on kyllä käytettävissä jos mä tarviin niitä - oli kyseessä sitten hauskanpitoa tai ei. Toki eihän tämä mikään paras loma ollut, mutta se nyt vaan meni näin ja tästä on hyvä parantaa.
Hmm... mitä jos tehtäisiin niin, että unohdetaan tämä koko juttu ja tehtäisiin jonkinlainen uudenvuodenlupaus?
- Joo ei. Inhoan lupauksia. Jotenkin ärsyttää ihmiset ketkä lupaavat vaikka mitä tyhmää, tyyliin tupakoinnin lopettamista tai laihduttamista, kun ne ei onnistu siinä kuitenkaan.
Hmph. Ei sellaista lupausta, vaan sellainen lupaus, missä sä oikeesti onnistuisit. Tai siis ethän sä halua viettää toista samanlaista vuotta kuin tämä, vaikka ei tämäkään mikään kamalin mahdollinen vuosi ollut.
- Niin pitäähän sitä aina jotain kehitystä tapahtua vuoden aikana...
Mietipä nyt ihan kunnolla, jokin tähän lomaan liittyvä lupaus vaikka.
- Okei, no mitä jos mä lupaan yrittää enemmän tänä vuonna?
Kuten esimerkiksi?
- No vaikka et yrittäisin olla oma-aloitteisempi, ja tehdä oikeasti mieltä painaville asioille jotakin. Tyyliin et yrittäisin oikeasti hakeutua ihmisten ilmoille jos mä tarviin niitä, ja et kokeilen uusia asioita, jotka on ennen ollu mulle vaikeita.
Toihan kuulostaa erittäin hyvälle. Aika iso lupaus tuo silti on.
- Nii... Mut tämä vuosi tulee olemaan niin erilainen. Tiedän sen jo nyt. Tänä vuonna joudun pakostikin kohtaamaan uusia tilanteita ja minun ei auta kuin sopeutua niihin. Mä todella uskon, et mä pystyn tuohon ja et vuodesta 2014 tulee jotain huikeaa. Enhän mä tietenkään kerralla pysty mihinkään radikaaliin, eikä mun toisaalta tarvitsekaan. Jo se, et mä YRITÄN, vie asioita eteenpäin.
Mahtavaa, joten asenteella eteenpäin?
- Ehdottomasti.
Okei, kiitos haastattelusta, tästähän tuli yllättävän antoisa, ottaen huomioon et tää tulee julkisesti luettavaks.
- Nii.... perkele. Mikäköhän tarve mulla on aina selitellä näin henkilökohtaisia?
No sitä en tosiaankaan tiedä. Mut enää ei voi peruakkaan, minähän en turhan takia haastatteluita tee.
- Nii, suotta sitä perumaan. Syvällisyys on kyllä sellainen piirre, mistä minä en ikinä pääse eroon.
Et todellakaan pääse. Ja sit sulla on joku ihmeen tarve selitellä niitä juttujas kaikille.
- Nii.. totta, no mut joo, tosiaan kiitos itsellesi haastattelusta. Toivottavasti lukijat ei pidä minua nyt ihan idioottina.
Ehkä vähän, mutta ei se haittaa. Kukaan ei oo loppujen lopuksi normaali tässä maailmassa.
- Ei tosiaan. Mut joo, hyvää uutta vuotta minä!
Hyvää uutta vuotta!

JA HYVÄÄ VUODEN JATKOA TEILLEKIN ARVON IHMISET! :)