sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mikä olikaan elämän tarkoitus, se on arvoitus

Välillä tulee sellainen olo, että haluaisi nähdä tulevaisuuteen... Mua kiinnostaa todella paljon minkälainen mä olisin vuoden päästä. Haluan nähdä millä tapaa olen muuttunut ja olenko muuttunut ollenkaan siihen suuntaan, kuin nyt ajattelen muuttuvani. Mitä mun elämässä on tapahtunut? Onko mun elämässä uusia merkittäviä ihmisiä? Millaisia ajatuksia minulla on? Mitä olen menettänyt ja missä olen joutunut pettymään?

Mulle on iskostunut päähän, että mun elämä tulee muuttumaan vuoden sisällä paljon, mikä saattaa jonkun korvaan kuulostaa todella omituiselta ja turhalta ajatukselta. Mä todella petyn itseeni jos epäonnistun ja kaikki olisi samalla tavalla kuin nyt on. Haluan kasvaa ihmisenä, nähdä ja kokea enemmän ja ennen kaikkea löytää uusia puolia itsestäni. Tiedän, se ei tapahdu itsestään ja jotta mitään voisi tapahtua, sen on lähdettävä minusta itsestäni. En halua muuttua ihmisenä, mutta toivoisin asioiden olevan silloin eri tavalla.

En sano että olisin täysin tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni, mutta tällaiset ajatukset ovat pyörineet päässäni jo pitkän aikaa. Minulla on kaikki hyvin ja varmaan siinä se ongelma onkin. Jostain syystä ajatus tulevaisuudesta itkettää. Ehkä siksi, koska se tuntuu niin kaukaiselta. En ymmärrä, että kohti sitä ollaan koko ajan menossa ja kun vihdoin ymmärrän, jotenkin koen että minulla on kiire. Kiire mihin? En edes tiedä sitä itse.

Ja miksikö itken? En tiedä. En tosiaankaan tiedä. En osaa määritellä sitäkään onko se iloista vai surullista itkua. Se on sellaista tyhjentävää, mikä tuntuu vievän loputkin selvät ajatukset päästäni... En haluaisi olla näin epätietoinen.

Sekavaa tekstiä, tiedän.

Eikä tätä tarvitse sen tarkemmin ymmärtää tai analysoida, kunhan vain mietin taas.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Somewhere you finally lost your way

Huh huh, mikä päivä. Sanotaanko niin, että tämä kotona oleminen taitaa tehdä tänä päivänä ihan hyvää.
Ensinnäkin nolasin itseni totaalisesti tänään. Mä mietin tosi syvällisiä aina vähän väliä ja ne ovat yleensä synkänpuoleisia ajatuksia. Tänään sitten innostuin kovaan ääneen selittämään sellaisia keskellä käytävää ja muutamasta randomista/huolestuneesta kommentista päätellen se koko käytävän porukka pitää minua nyt ihan umpihulluna... :D
Oikeastaan, tuolta välikohtaukselta olisi vältytty, ellei mulla olisi ollut niin loistava aamu tänään. Kaikki alkoi siitä, kun inspiroiduin linkissä musaa kuunneltaessa. Tänään kuuntelin ihan innoissani kaikkea mättömusaa ja ensimmäistä kertaa tuli samanlainen fiilis, kuin viime talvena parhaina aamuina. Eli jee kohta tulee pimeää ja saa istua pimeässä linkissä ja inspiroitua siitäkin<3 Heti alkoi raksuttaa uusia biisi-ideoita. Sama juttu oli eilen, kun oli todella sumuista. Aina kun ajettiin järven ohi näytti siltä, kuin maailman raja menisi siinä. Se maisema oli jotain todella kaunista ja unenomaista, joten mikäpä sen inspiroivampaa :)

Laitetaan kuitenkin tämän aamun inspiraatiobiisit:


Enemmänkin voisi laittaa, mutta nämä ovat ne takuuvarmat tunnelman nostattajat. Takuuvarma herätys myöskin aamuisin. Takatalvi on ehkä hieman epäsopiva näin vuodenaikaan nähden mutta menkööt :D Nyt voisi kuitenkin jo rauhottua ja mennä vaikka pianon ääreen purkamaan ajatuksia. Tänään on niin perkeleen luova päivä että suorastaan pelottaa :D

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tervaskannosta vuolen minä pieniä lastuja

Eilen tuli pitkästä aikaa yökyläiltyä Petralla. Ei ehkä kuulosta ihmeelliseltä, mutta edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, etten ole edes varma milloin se oli. Oli kyllä mahtavaa. Koko eilisen päivän sattu mahaan ensinnäkin siksi, kun naurettiin koko päivä ihan ihme jutuille ja toiseksee syötii niin paljon herkkuja pitkin päivää, että varmasti sekin vaikutti asiaan :D
Eilisen yliväsymys saikin mukavaa vastapainoilua tämän päivän koomailulla. Oikeesti, noin kuuden tunnin unilla ei pitäisi väsyttää niin paljon kuin väsytti tänään... Vai oonkohan mä tulossa vanhaks... :----)

Nyt siihen omaan arkeen palaaminen tuntuu ihan kivalle. Tuntuu, että mulla on mennyt hirveesti kaikkea ohi. Heti kun pääsee kotiin saa kuulla et Andy McCoy on BB:ssä (ja et se ohjelma on ylipäätää alkanu) ja kuinka Nokia on tehny kaupat Microsoftin kanssa ja kaiken maailman muita tärkeitä ja vähemmän tärkeitä uutisia. Vietin todella paljon aikaa ihan pelkästään uutisten ja blogien lukemiseen. Jännää miten kaverilla ollessa kaikki tällainen menee ihan ohi, kun ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tietää mitään. Ei edes Facebookissa tullut käytyä (oikeasti... mikä saavutus sekin on olevinaan? :D). Sitten kun pääsee kotiin niin eikun koneelle ja ÄKKIÄ o_O

Sivistystä hankkiessa tuli samalla kuunneltua Viikatteen uusin levy nyt toista kertaa. Pakko hehkuttaa noita kitarasoundeja! Muutenkin korviin särähti vähän väliä ihan huikeita riffejä, sooloja ja etenkin piano-osuuksia. Olen aina suhtautunut jotenkin inhoten piano-osuuksiin biiseissä, mikä on sinäänsä hassua sillä soitan itse pianoa. Nyt noissa kuitenkin oli se jokin, tai sitten minun musiikkimaku on laajentunut enemmän kuin olen tajunnutkaan. Kymijoen lautturit oli pakko kuunnella kahteen kertaan peräkkäin.
Tykkäsin kokonaisuudessaan. Pitää kuitenkin vielä pyhittää aikaa syvällisempään kuunteluun, että pystyy sanoihinkin perehtymään paremmin. Oi pimeys -biisi on kuitenkin jo ilmestyttyään herättänyt voimakkaita samaistumisen tunteita.

Mietin myös tulevia syksyn reissuja, jotka näyttävät vielä pahasti kysymysmerkeille... Ärsyttävää kun jonnekin on menossa, muttei vielä käytännössä...


Kuva on otettu tuossa vähän aikaa sitten. Olin kävelyttämässä koiraa, kun huomasin noin puolessa välin matkaa upean auringonlaskun kajastavan jostain puiden takaa. Ei ollut kameraa, eikä edes kännykkää, joten pakko oli JUOSTA kotiin hakemaan kamera ja eikun samalla tavalla takaisin. Sitten ihan hengästyneenä yritin napsia noita kuvia ja samalla lauloin Tervaskantoa kuin mitäkin kansallislaulua :D Inhoan juoksemista, mutta tällaiset tilanteet näköjään tuovat sen motiivin. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta mulle se on iso juttu :)