keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Säilyy kaaos kontrollissa

Aamu alkoi oikeastaan siitä, kun linkki ajoi ojaan ja jouduin soittamaan iskälle pääsisikö se sittenkin viemää mua kaupunkiin päin. Normaaliaamuina olisin mennyt myöhemmällä vuorolla, jolloin olisin ehtinyt ekalle tunnille vielä noin puoleksi tunniksi. Totta kai tämä tapaus piti sattua juuri koeviikolla ja päivänä, jolloin mulla on matikan koe. Ihmettelen vieläkin, miten ihmeessä oikein kerkesin siihen kokeeseen, kun aikaa oli niin vähän ja matkaa oli paljon. Kokeen alkamisesta myöhästyin noin kymmenen minuuttia, enkä ollut edes viimeinen paikalla. Meinasi kyllä jossain vaiheessa ruveta naurattamaan, kun mietin et tunti sitten oltiin vielä rämpimässä ikuisuuden mittaista ylämäkeä pitkin (koska linkki oli sen mäen alapuolella ja meidän auto yläpuolella, minne se oli pakko jättää tien huonon kunnon takia) seitsemän jälkeen aamulla, vesisateessa, kengät ja sukat märkänä miettien, että mitenköhän tämä päivä lähtee oikein käyntiin :D

Tosin kerkesin jo varautumaan siihen, että luovuttaisin suosiolla ja jäisin kotiin, koska ei mua enää kuitenkaan päästettäisi kokeeseen ja taas olisi istuttava uusinnoissa. Iskä kuitenkin sanoi, että kannattaa sitä kuitenkin kokeilla, ja tässä tapauksessa se kannatti. Aika mielenkiintoinen startti päivälle, joskaan ei yllättävä. Nimittäin tässä jaksossa ei ole ollut varmaan yhtäkään viikkoa, jolloin ei olisi tullut jotain ongelmia linkkimatkojen suhteen. Sillähän tämä koko homma tuntuu niin äärimmäisen huvittavalle :D

No joo, koulussa meni sitten aika tavallisesti, ei mitään ihmeellistä. Koe meni yllättävän hyvin ja niin edes päin. Koulun jälkeen kotiin, eikä vielä siinäkään mitään niin erikoista.
Jossain välissä iskä tuo mun huoneeseen jonkun ison kirjekuoren. Avaan sen silleen "Jaa-a, mihinköhän hommaan minut on nyt tietämättäni sotkettu...". Siinä lukikin näin:
"Muistatko osallistuneesi syksymmällä Felix-vihannesten myymäläkilpailuun, jossa palkintona oli huoleton ruokaviikko? Kisa päättyi 31.10.2013. Marraskuun 1. päivän arvonnassa onni potkaisi sinua!"


Eli käytännössä voitin 100€ lahjakortin cittariin, mikä koskee ainoastaan elintarvikkeita. Ton kirjeen mukana tuli tuollainen reseptivihköläpyskäjutskahommelisysteemi, jossa on erilaisia ruokareseptejä näköjään viikon ajalle. Vois ihan huvikseen testata jotakin noista, vaikkakin suunniteltiin sijoittaa noita rahoja lähinnä jouluruokiin. Arvatkaapa kuka ostaa tänä vuonna kinkun joulupötään!
Todella outoa, sillä meidän perheessä kaikki voitot on aina kerännyt mun pikkusisko. Se on voittanut 500€ arvasta ja digikameran jostain erään kylätapahtuman arpajaisten pääpalkintona. Olisihan se nyt minun kannalta erittäin kiva, jos sen onni olisi nyt vihdoinkin kääntymässä. Meinaan vaan, että saa nähdä kumpi vie tänä vuonna joulukalenteriarpa -voiton ;)

Ihmeen sumeita taas nämä kuvat o_O Tai sit mä en vaan osaa.

Tuon jälkeen sain vielä aikaiseksi pelata Simsiä ja olen taas vaihteeksi koukussa siihen. Hups.
Tulihan se paluu takaisin maan pinnallekin, kun tajusin että huomenna olisi Ruotsin koe (saa nähdä meneekö se sitten läpi - tai pääsenkö edes tekemään sitä :'D). Kun päästä loppui kyky ajatella, ryhdyin väsäämään joulukortteja. Jee, sain huikeat yksi kappaletta valmiiksi. Oon niin hidaaaaas.
Mutta eipä mulla muuta. Nyt olisi järkevintä ruveta nukkumaan ja niin minä taidankin tehdä. Toivottavasti yön aikana muutama ruotsin sana luikertelisi tuonne korvien väliin :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Mitä jäi mieleen vuodesta 2013?

Yritin säästää tämän postauksen tekemistä vuoden loppuun, mutta oikeasta fiiliksestä johtuen teen tämän nyt. Annankin tässä vielä viraallisen pituus- ja syvällisyysvaroituksen, sekä kuvanlaatuvaroituksen. Meni hermo Bloggeriin noitten kuvien suhteen >:(

Mä aloitan tän muistelemisen vuoden puolesta välistä, eli kesäkuusta. Oikeastaan sen takia, että siihen asti minun vuosi meni jotenkin todella sumussa, eikä minulla ole mitään kuviakaaan siltä ajalta. Mainittakoon kuitenkin yksi tärkeä muisto, eli minun nykyinen lampaannahkarotsi ostettiin joskus maaliskuussa. Niin vähäpätöinen, mutta silti niin iso juttu. Mulla on outo tapa silitellä ja halailla sitä edelleen... :'D

Kesäkuu:
Blogi perustettiin kesäkuun 13. päivä vanhan bilsan oppimispäiväkirjablogin pohjalle (jota en koskaan tehnyt yhtä "postausta" enempää). Tää oli mulle todella iso juttu, sillä en koskaan olisi uskonut, että minä ryhtyisin tällaiseen hommaan. Itseasiassa tuota on vieläkin vähän hankala käsittää.
Kesäkuun "tähtihetkiä" olivat Lahden reissu ja omat synttärit, joita ei järkätty mitenkään. Oon vieläkin ihmeissäni kuinka KAIKKI pääsivät, ottaen huomioon että sanoin vaan "No ketkä tulloo nii voen minä kahvit tarjota". Kesäkuussa lensin myös kivasti mopolla nurin, joten nämä arvet koristanee vasenta polveani koko lopun ikäni.


*FUCK YEAH!* "Iida, tän piti olla normikuva..."

Heinäkuu:
Heinäkuussa kirjoitin 15 postausta, joten siitä voi päätellä kesän kulkua. Kesä oli kaiken kaikkiaan todella huono, sillä olen todella hyvä jumittumaan kotiin. Liiallisen kotona olemisen seurauksena sulkeuduin vaan entistä syvemmälle omaan maailmaani, ja päädyin miettimään kaikkia juttuja ihan liikaa. Tavallaan mulla oli liikaa odotuksia kesälle, koska edellinen kesä oli maailman paras ikinä, joten pettymys oli suuri.
"Olen aivan varma, että jonkun kaverin kanssa tuo ilta olisi voinut olla jopa hauska. Jännää miten tuollaisen ihmismassan keskellä voi olla niin yksinäinen."
Tapahtui heinäkuussa hyviäkin juttuja. Toisin sanoen aina, kun olin kavereiden kanssa, oli kivaa. Parasta heinäkuussa oli ehkä se kuuluisa venereissu, ja kaikki sellaiset pienet hetket, jolloin mä ymmärsin lähteä ihmisten ilmoille. Silloin oon myös käynyt kampaajalla edellisen kerran. Tasaotsis kasvoi jo aikoja sitten pois.







Tää on sit niitä kuvia, missä ei oo tarkotus näyttää nätiltä, mutta ai että tää on ärsyttävä biisi!! :D
Elokuu:
Tässä kuussa oli se viime hetken paniikki. "Ääää kohta alkaa koulu ja mittää en oo tehny koko lomalla!" Yksi merkittävä juttu oli biisivihkon täyttyminen, ja sen sisältöä jaoin suurpiirteisesti tännekin. Elokuu oli kaikessa luovuudessaan turhauttavaa aikaa. Koulukin alkoi, enkä ollut yhtään valmistautunut siihen (kuten en edellisenäkään syksynä) ja tästä eteenpäin kaikki alkoi mennä jotenkin tasaisemmin. Välillä mä sain sellaisia äkillisiä ja voimakkaita hyvänolon hetkiä. Ja hankin uuden läppärin!
"Tässä mielentilassa peiliin katsominen ei tunnu pahalta. Nään paljon enemmän, kuin kalpean naaman, takkuisen peikkotukan, tummat silmänaluset, räkäisen nenän ja muutenkin kipeän olemukseni"






Syyskuu:
Ihana syyskuu. Luonto alkoi olla kauneimmillaan ja pieniä kivoja asioita tapahtui. Kuten mun nimipäivä oli tosi kiva. Ja sitten oli niitä pieniä takaiskuja. Bodomin keikka jätti muhun pitkäksi aikaa sellaisen kummallisen tunteen, ja mietin vaan miks mä en osaa heittäytyä silloinkaan, kun mulla olis siihen hyvä tilaisuus. Vaikka tuo Lahden/Helsingin reissu oli muuten aivan huippu, tuo keikka (ja sen keikan aikainen minä) jäi eräänlaiseksi varjoksi mun päälle pitkäksi aikaa.





Lokakuu:
Uskomatonta kuinka nopeasti tämä kuukausi meni. 7 postausta, ja niistä yllättävän moni aika... noh, jänniä. 
"Paljon asioita tuntui kasaantuvan päällekkäin ja nyt kun kaikki on ohi, olen vain laiskotellut ja näillä näkyminen mitään muutosta tähän ei ole tulossa."
Okei, jos pieniä asioita mainitaan, niin silloin hankin uuden puhelimen edellisen hajottua. Ja syysloman "Matkuspäivä" Petran ja Emilian kanssa teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Mä tajusin kuinka rakkaita nämä ihmiset on mulle, ja ne keskustelut mitä tuona iltana käytiin, teki mun päälle jotain outoa. Oikeastaan sen jälkeen mun on ollut pikkuhiljaa aina vaan helpompi kohdata uusia asioita... Ää hankala selittää mut kiitos heille<3







Marraskuu:
Meni ihan liian nopeasti. Enkä edes tiedä miksi. En ole pahemmin kuvannutkaan silloin. Tein pieniä asioita, jotka ei olis multa ennen onnistunut. Päällimmäisenä tulee mieleen se, että edes yritin saada wanhoihin paria. No, wanhat jää omalta osaltani tanssimatta, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että mä edes yritin. Kuulostaa pienelle asialle ja joku saattaakin ihmetellä, että mitäs ihmeellistä tuossa nyt on, mutta se on oikeasti iso juttu.
"Mistä lähtien minä olen ollut ahkera kirjaston käyttäjä? Viikon sisään kokonaiset kolme kirjastoreissua. Hui."
Sitten oli tää Black Sabbathin keikka, missä en ollut... Vieläkin harmittaa ettei se onnistunut, etenkin kun Eino-myrsky tuli vielä siihen lisäksi sotkemaan muunkin arjen.


Joulukuu:
Uskomatonta, että nyt on jo joulukuu. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut (vielä), ja odotan hirveästi joululomaa, vaikka vähän pelottaakin ajatus siitä, että jumiutuisin taas kotiin (niinkuin tuppaa usein lomilla käymään). No, jos nyt osaisin sen verran ottaa itseäni niskasta kiinni :)
Mietiskelen myös paljon tulevaisuutta ja jännitän ensi vuotta...



Mä olen ihan varma, et mun elämä kuulostaa nyt kauhean tylsälle. Tuohon ei mahtunut yhtäkään festarikertomusta, ei yhtäkään kesäromanssia, ei yhtäkään päätöntä tarinaa, jossa päädyin paikasta A paikkaan B ilman minkäänlaisia muistikuvia, eikä mitään ihmeellistä ylipäätään. Mä en ole mikään supermenevä ihminen, niinkuin monet mun kavereista on. Itse asiassa, kun miettii ihan kaikkia mun kavereita, niissä kaikissa on se jokin erityispiirre, missä ne on ihan pirun hyviä. Mä nään ne kauhean vahvoina ihmisinä ja ihailen niitä kaikkia jollain tapaa. Etenkin sitä piirrettä mitä minussa itsessäni ei ole. Välillä tulee vaan sellainen fiilis, että miks ihmeessä minä kuvittelen olevani jotenkin erityinen, ku en minä ole yhtään niinkuin se tai se. Ja et "Miks minulle ei ikinä tapahdu mitään tuollaista?"

Mä en halua kuulostaa nyt mitenkään angstiselta, sillä mulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Kuten tuossa marraskuun kohdalla selitinkin, mä oon kokeillu uusia, vähäpätöisiäkin juttuja, mitkä on tehny mut todella iloiseksi. Nyt vuoden vaihtuessa mä aion jatkaa uusien asioiden kokeilemista, ja mulla onkin jo yksi tosi iso etappi mielessä, jossa toivon onnistuvani. Ensi vuonna tulee myös ikä 18 täyteen, mikä varmasti omalla kohdallani tuo uusia tuulia mukanaan. Ainakin toivottavasti, nimittäin petyn jos ensi vuosi on samanlainen, kuin tämä vuosi. Kuitenkin mä koen, että tämä vuosi oli tärkeä käydä tällaisenaan läpi. Ikään kuin valmentaen mua tuleviin, todennäköisesti tapahtumarikkaampiin vuosiin.

Joten kiitos kaikille, ketkä on olleet mun vuodessa mukana tavalla tai toisella, nimittäin eihän näitä vuosia kukaan käy yksinään läpi<3

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Is this the end of the beginning... or the beginning of the end

Sunnuntaina katkesi sähköt tuon kovan myräkän ansiosta. Olin juuri keittämässä itselleni aamukahvia, ja kaksi sekuntia sen napin painamisen jälkeen katkesi sähköt. Ne sunnuntain aamukahvit juotiin sitten eilen illalla, kun sähköt vihdoin ja viimein palasivat.
Sähkökatkon aikana elämä muuttuu kieltämättä ihan mielenkiintoiseksi. Mitään ei saa tehtyä kerralla, ja esimerkiksi suihkussakäynti vaati ihan uudenlaisia järjestelyjä. Kesällä sähkökatkon aikana on todella paljon helpompaa, sillä ensinnäkin on jo luonnostaan valoisaa ja lämmintä, ja peseytymisenkin voi hoitaa järvessä. Hyvinhän tuossa kuitenkin pärjättiin, ja toisaalta oli ihan mukava soitella pianoa kynttilän valossa.

Flunssaa meinaa kuitenkin iskeä. Johtuu varmasti sähkökatkon aiheuttamasta kylmyydestä, mutta viimeinen niitti taisi olla, kun koulussa huomasin kenkieni olevan rikki. Totta kai juuri sinä päivänä piti sataa räntää, joten jalat kastuivat melko äkkiä. Jäin siis suosiolla kotiin täksi päiväksi, jotta huomenna jaksaisi tehdä äikän kirjotelmaa uusinnoissa.


Perjantaina keräsin rohkeuteni ja menin koulun jälkeen kirjastoon tietäen, että minulla on ollut heinäkuusta asti lainassa yksi CD-levy, jota en ollut vieläkään palauttanut. Noh, sakko tuli maksamaan huikeat 3,80€, joten samalla reissulla lainasin tämän kirjan. En ikinä lue kirjoja vapaasta tahdosta, mutta jos sille päälle satun, ovat ne aina elämäkertoja. Tykkään lukea asioista, jotka perustuvat tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin, ja muusikoiden elämäkerrat ovat lähes poikkeuksetta erittäin värikkäitä ja muutenkin mielenkiintoisia lukea. Tästäkin kirjasta tykkäsin todella paljon, ja nyt kun olen tämän lukenut (hui miten lyhyeen aikaan), on ärsyttävän tyhjä olo. Pitää kai käydä lainaamassa uusi. Tony Iommin saattaisi olla hyvä, ainakin persoonan puolesta.

Tästä aiheesta pääsemmekin hyvin tämän iltaiseen Black Sabbathin keikkaan, jonne olisin todella halunnut päästä. Lippujen saanti osottautui sitten odotettua vaikeammaksi. Liput tulivat nimittäin samana päivänä myyntiin, kun minulla oli koepäivä, ja huuto.net bongailuista huolimatta en onnistunut löytämään/uskaltanut huutaa itselleni lippua. Kamalaa huutaa itselleen lippu ensin kohtuuhinnalla, ja sitten seurata hinnan nousemista pilviin viimeminuuteilla. Huomasin meneväni ihan lukkoon, jos hinta nousee yhtään ns. kipurajan yli. Juuri kun sain sulateltua uuden hinnan, joku taas huuti lipusta enemmän. Lippu jäi siis saamatta, ja sitten tuli tämä sähkökatko ja flunssa, mitkä musersivat viimeisetkin toivonrippeet keikalle pääsemisestä.

*huokaus* 


Tässä kuitenkin muutama biisi sen kunniaksi, että Black Sabbath ylipäätään on Suomessa, ja sitten Black Label Societya sen kunniaksi, että sain luettua kirjan. Enjoy!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mikä olikaan elämän tarkoitus, se on arvoitus

Välillä tulee sellainen olo, että haluaisi nähdä tulevaisuuteen... Mua kiinnostaa todella paljon minkälainen mä olisin vuoden päästä. Haluan nähdä millä tapaa olen muuttunut ja olenko muuttunut ollenkaan siihen suuntaan, kuin nyt ajattelen muuttuvani. Mitä mun elämässä on tapahtunut? Onko mun elämässä uusia merkittäviä ihmisiä? Millaisia ajatuksia minulla on? Mitä olen menettänyt ja missä olen joutunut pettymään?

Mulle on iskostunut päähän, että mun elämä tulee muuttumaan vuoden sisällä paljon, mikä saattaa jonkun korvaan kuulostaa todella omituiselta ja turhalta ajatukselta. Mä todella petyn itseeni jos epäonnistun ja kaikki olisi samalla tavalla kuin nyt on. Haluan kasvaa ihmisenä, nähdä ja kokea enemmän ja ennen kaikkea löytää uusia puolia itsestäni. Tiedän, se ei tapahdu itsestään ja jotta mitään voisi tapahtua, sen on lähdettävä minusta itsestäni. En halua muuttua ihmisenä, mutta toivoisin asioiden olevan silloin eri tavalla.

En sano että olisin täysin tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni, mutta tällaiset ajatukset ovat pyörineet päässäni jo pitkän aikaa. Minulla on kaikki hyvin ja varmaan siinä se ongelma onkin. Jostain syystä ajatus tulevaisuudesta itkettää. Ehkä siksi, koska se tuntuu niin kaukaiselta. En ymmärrä, että kohti sitä ollaan koko ajan menossa ja kun vihdoin ymmärrän, jotenkin koen että minulla on kiire. Kiire mihin? En edes tiedä sitä itse.

Ja miksikö itken? En tiedä. En tosiaankaan tiedä. En osaa määritellä sitäkään onko se iloista vai surullista itkua. Se on sellaista tyhjentävää, mikä tuntuu vievän loputkin selvät ajatukset päästäni... En haluaisi olla näin epätietoinen.

Sekavaa tekstiä, tiedän.

Eikä tätä tarvitse sen tarkemmin ymmärtää tai analysoida, kunhan vain mietin taas.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Somewhere you finally lost your way

Huh huh, mikä päivä. Sanotaanko niin, että tämä kotona oleminen taitaa tehdä tänä päivänä ihan hyvää.
Ensinnäkin nolasin itseni totaalisesti tänään. Mä mietin tosi syvällisiä aina vähän väliä ja ne ovat yleensä synkänpuoleisia ajatuksia. Tänään sitten innostuin kovaan ääneen selittämään sellaisia keskellä käytävää ja muutamasta randomista/huolestuneesta kommentista päätellen se koko käytävän porukka pitää minua nyt ihan umpihulluna... :D
Oikeastaan, tuolta välikohtaukselta olisi vältytty, ellei mulla olisi ollut niin loistava aamu tänään. Kaikki alkoi siitä, kun inspiroiduin linkissä musaa kuunneltaessa. Tänään kuuntelin ihan innoissani kaikkea mättömusaa ja ensimmäistä kertaa tuli samanlainen fiilis, kuin viime talvena parhaina aamuina. Eli jee kohta tulee pimeää ja saa istua pimeässä linkissä ja inspiroitua siitäkin<3 Heti alkoi raksuttaa uusia biisi-ideoita. Sama juttu oli eilen, kun oli todella sumuista. Aina kun ajettiin järven ohi näytti siltä, kuin maailman raja menisi siinä. Se maisema oli jotain todella kaunista ja unenomaista, joten mikäpä sen inspiroivampaa :)

Laitetaan kuitenkin tämän aamun inspiraatiobiisit:


Enemmänkin voisi laittaa, mutta nämä ovat ne takuuvarmat tunnelman nostattajat. Takuuvarma herätys myöskin aamuisin. Takatalvi on ehkä hieman epäsopiva näin vuodenaikaan nähden mutta menkööt :D Nyt voisi kuitenkin jo rauhottua ja mennä vaikka pianon ääreen purkamaan ajatuksia. Tänään on niin perkeleen luova päivä että suorastaan pelottaa :D

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tervaskannosta vuolen minä pieniä lastuja

Eilen tuli pitkästä aikaa yökyläiltyä Petralla. Ei ehkä kuulosta ihmeelliseltä, mutta edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, etten ole edes varma milloin se oli. Oli kyllä mahtavaa. Koko eilisen päivän sattu mahaan ensinnäkin siksi, kun naurettiin koko päivä ihan ihme jutuille ja toiseksee syötii niin paljon herkkuja pitkin päivää, että varmasti sekin vaikutti asiaan :D
Eilisen yliväsymys saikin mukavaa vastapainoilua tämän päivän koomailulla. Oikeesti, noin kuuden tunnin unilla ei pitäisi väsyttää niin paljon kuin väsytti tänään... Vai oonkohan mä tulossa vanhaks... :----)

Nyt siihen omaan arkeen palaaminen tuntuu ihan kivalle. Tuntuu, että mulla on mennyt hirveesti kaikkea ohi. Heti kun pääsee kotiin saa kuulla et Andy McCoy on BB:ssä (ja et se ohjelma on ylipäätää alkanu) ja kuinka Nokia on tehny kaupat Microsoftin kanssa ja kaiken maailman muita tärkeitä ja vähemmän tärkeitä uutisia. Vietin todella paljon aikaa ihan pelkästään uutisten ja blogien lukemiseen. Jännää miten kaverilla ollessa kaikki tällainen menee ihan ohi, kun ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tietää mitään. Ei edes Facebookissa tullut käytyä (oikeasti... mikä saavutus sekin on olevinaan? :D). Sitten kun pääsee kotiin niin eikun koneelle ja ÄKKIÄ o_O

Sivistystä hankkiessa tuli samalla kuunneltua Viikatteen uusin levy nyt toista kertaa. Pakko hehkuttaa noita kitarasoundeja! Muutenkin korviin särähti vähän väliä ihan huikeita riffejä, sooloja ja etenkin piano-osuuksia. Olen aina suhtautunut jotenkin inhoten piano-osuuksiin biiseissä, mikä on sinäänsä hassua sillä soitan itse pianoa. Nyt noissa kuitenkin oli se jokin, tai sitten minun musiikkimaku on laajentunut enemmän kuin olen tajunnutkaan. Kymijoen lautturit oli pakko kuunnella kahteen kertaan peräkkäin.
Tykkäsin kokonaisuudessaan. Pitää kuitenkin vielä pyhittää aikaa syvällisempään kuunteluun, että pystyy sanoihinkin perehtymään paremmin. Oi pimeys -biisi on kuitenkin jo ilmestyttyään herättänyt voimakkaita samaistumisen tunteita.

Mietin myös tulevia syksyn reissuja, jotka näyttävät vielä pahasti kysymysmerkeille... Ärsyttävää kun jonnekin on menossa, muttei vielä käytännössä...


Kuva on otettu tuossa vähän aikaa sitten. Olin kävelyttämässä koiraa, kun huomasin noin puolessa välin matkaa upean auringonlaskun kajastavan jostain puiden takaa. Ei ollut kameraa, eikä edes kännykkää, joten pakko oli JUOSTA kotiin hakemaan kamera ja eikun samalla tavalla takaisin. Sitten ihan hengästyneenä yritin napsia noita kuvia ja samalla lauloin Tervaskantoa kuin mitäkin kansallislaulua :D Inhoan juoksemista, mutta tällaiset tilanteet näköjään tuovat sen motiivin. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta mulle se on iso juttu :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Suuri biisipaljastus -postaus

Nyt tuli se fiilis, että teen tämän. Eli tässä se olisi, suuri tai vähemmän suuri biisipaljastukseni! :)

Uskomatonta. Se on nyt täytetty viimeistä sivua myöten. Vaikka siitä onkin jo viikkoja, tuntuu edelleen haikealta. Enkä oikein osaa selittää sitä... Siihen kun tottui purkamaan kaikki ajatukset ja inspiraatiot, ja nyt on outoa, kun ainakaan toistaiseksi ei ole mitään vastaavaa tilalla... On nähkääs yllättävän vaikeaa löytää uutta tilalle. Paljon vaihtoehtoja karsiutuu jo sillä, ettei saisi olla viivoja.

Jännää, kuinka yhteen vihkoon voi kiintyä niin paljon. Puhummehan nyt läjästä paperia.


Mennääs kuitenkin asiaan! Kuten olen jo aiemmin sanonut, varsinaista tekstiä en tänne kirjoita, mutta nimet julkaisen ja kerron niiden taustoja ja muita näiden luomiseen liittyviä tarinoita :)

Häkkilintu:
Biisivihkon ensimmäisiä ja tärkeimpiä biisejä. Myöskin ensimmäinen suomenkielinen tekstini. Olin tätä aiemmin yrittänyt kirjoittaa englanniksi, ja tämä biisi syntyi ikään kuin vahingossa. Kuitenkin tämän biisin avulla huomasin, kuinka suomeksi kirjoittaminen sopii minulle paljon paremmin. Tämä syntyi joskus neljän viiden aikaan yöllä, sillä edellisenä iltana kaverini oli meillä ja opetteli juomaan erilaisia kahvilaatuja. Eihän siitä mitään tullut, joten join sitten 8 kuppia ja nukuin huimat 1,5 tuntia. Seuraavana aamuna tietenkin koulua ja koomassahan sinne raahauduttiin, mutta olin todella iloinen ja ylpeä yöllisestä aikaansaannoksestani.

Viimeinen luoti:
En muista tämän biisin luomiseen liittyviä taustoja, mutta biisi kertoo niistä henkilöistä, ketkä menevät keskellä päivää torille ammuskelemaan ihmisiä ja lopulta itsensä. Tällaiset jutut ovat aina ikäviä, mutta samalla ne inspiroivat paljon. Tässä halusin asettautua siihen ampujan rooliin. En tiedä onnistuinko, mutta visio on hyvä. Mättöä mättöä, mitäpäs muutakaan.

Lopun alku:
Tästä biisistä en ehkä viitsi sen enempää taustoja kertoa. Itselleni henkilökohtainen ja tähän minulla on yllättävän selkeä biisirakenne päässäni ja tämän melodioita laulelen usein. Käytännössä siinä oivalletaan asioita liittyen menneeseen ja sitä kautta tulevaan. Biisistä on tarkoitus tehdä todella voimakas, vahva ja hyvällä tavalla yksinkertainen.

Vettä viiniksi:
Tämä kertoo oikeastaan rahan käytöstä ja sen tuhlaamisesta vääriin asioihin niin, että kaikista päätöksistä on myöhemmin harmia. Inspiraation sain tähän mummolassa. Pakko oli keskeyttää imurointi, kun huomasi, ettei riimeille ei meinaa loppua tulla :D Puhdasta mättöä ja kertosäkeestä haluan todella voimakkaan ja melkein jopa hyökkäävän. Sanoituksellisesti tässä on muutamia ovelia kohtia, joihin olen tyytyväinen.

Maatunut mieli:
Pitkä aamu, talvi ja perinteisen paljon odotteluaikaa ennen kuin koululle kannattaisi raahautua. Päätin sitten kokeilla, saisinko mitään uutta biisiä aikaisiksi, ja sainhan minä! Tämä tuli ihan tyhjästä, ja muistan kuinka innoissani olin tästä biisistä. Siinä vastaanotetaan elämä kaikkine karuine puolineen ja heitetään ns. liian turvalliselle ja varmalle elämälle hyvästit. Melodia tähän on jo valmiina ja kitarallakin olen luonnostellut jotain.

Halki ristien:
Tämä kertoo ihan suoraan kuolemasta ja hautajaisista. Pohditaan kuolemaan liittyviä asioita omasta mielestäni positiivisessa tai neutraalissa valossa. Tämä on vielä erittäin vaiheessa. Sanoitukset eivät meinaa toimia ja muutenkin kokonaisuus on todella hajanainen. Kuitenkin lupaavasta alusta, aiheesta ja musiikillisesta visiosta johtuen päätin, että tästä biisistä tulee hyvä. Eikä nuo sanat niin paljoa vaadi toimiakseen.

Määränpäänä helvetti:
Toinen kouluaamuna syntynyt biisi. Satoi, oli kylmä ja väsytti niin paljon, että horjahtelin kävellessä. Tähän on myöskin hyvin selkeä melodia päässä, ehkä liiankin selkeä, joten tätä joudun musiikillisesti työstämään vielä. Tai sitten en ollenkaan. Tämä on sellainen "pakko päästä jonnekin pois, mutten pysty siihen yksin" -tyyppinen biisi.

Kadonnut:
Tämä biisi syntyi päivänä, jolloin oli kamalan luova olo, mutta tuntui, etten saanut sitä purettua mihinkään. Kun kirjoitin tämän, ajattelin että nyt oli kyllä niin surkea yritys, että meni taas yksi viimeisistä sivuista hukkaan. Ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Kuitenkin kun luin tämän seuraavan kerran, totesin että tämähän toimii! Tästä tulee hieman erilainen. Tähän on jo melodia valmiina ja tämä tulee sisältämään paljon tapporiffejä. Haluan tästä todella voimakkaan ja miehisen.

Vajoaminen:
Työnimi. Muutan sen erittäin todennäköisesti parempaan. Syntyi samana päivänä kuin edellinen biisi ja siten, että laitoin Black Sabbathin uusimman levyn soimaan. Tästä on tarkoitus tulla suhteellisen rauhallinen biisi, mutta hypnoottisella tavalla. Mahdollisen tulevan levyn "balladi". Kertoo yksinkertaisesti siitä, kuinka musiikki vetää omaan ihanaan ja synkkäänkin maailmaansa.

Viimeinen sivu:
Työnimi tuokin, tai sitten ei. Biisi syntyi kaverini luona, kun menimme nukkumaan. Jutteluiden jälkeen se nukahti, mutta mun päässä oli ajatus, että pakko saada kirjoittaa, tai en saa muuten unta. Kirjoitinkin sitten biisin viimeisen sivun käyttämisestä ja minneppä muuallekaan, kuin biisivihkon viimeiselle sivulle. Kliseistä? Ehkä, mutta jos joskus julkaisen levyn, tämän biisin tulisi ehdottomasti päättää se.

Niin tosiaan, olisihan nämä ihana saada joskus levyttää...ja jos se tilaisuus joskus tulee, niin juuri näitä biisejä olisin ainakin tällä hetkellä sille tyrkyttämässä (joo haaveet tosiaan ovat jo aika suuret :D). Tietenkin parempien biisien syntyessä jotain karsiutuu, sillä haluaisin pitää määrän kohtuullisena. Mielestäni sopiva määrä yhdelle levylle on 8-10 biisiä, paitsi jos levyllä on paljon lyhyitä biisejä, jolloin niitä voi olla enemmänkin.


Jatketaan kuitenkin vielä muiden biisiluonnosten taustoista, sillä näitä tarinoitahan riittää! Nämä ovat jääneet tuosta ylemmästä listasta pois joko ideoiden loppumisesta kesken, tai niiden muusta epäkelpoisuudesta kokonaisiksi biiseiksi. En kuitenkaan tohtinut jättää näitä poiskaan. Toivottavasti jaksatte vielä lukea :)

Pyöreän huoneen sotilas:
Tämä syntyi koulussa joskus talvella psykan tunnilla. En pahemmin seurannut, mut jostain tutkimuksesta pyöreässä huoneessa oli kyse. Joten syntyi idea yhteisöstä, jossa kaikki tekevät juuri niinkuin käsketään. Sitten on yksi, kuka kyseenalaistaa ja sitä kautta luo oman nurkkansa sinne pyöreäänkin huoneeseen.

Rakastajaltasi:
Ooooi, yksi erikoisimmistani ja samalla yksi suosikkini. Tämä kertoo rakkaudesta ja rakastamisesta, joten tämä on todella harvinainen siinäkin mielessä. Kuitenkin rakkauden kohteena ei ole ihminen, vaan kahvi. Heheee :D Parasta, että nämä samat asiat pätevät ihmisissäkin, sillä tuota rakkauden kohdetta ei paljasteta, vaikka siihen selkeästi viitataankin. Tämä on oikeastaan runo, ja siksi en ole saaanut luotua tämän ympärille minkäänlaisia musiikillisia visioita, joten tämä jää tuon kuvitteellisen levyn ulkopuolelle.

Kangastus:
Tykkään tämän biisin nimestä ja ideasta. Kertoo siitä, kun tajuaa itsestään asioita negatiivisessa ja lamauttavassa mielessä. Asiat, joita ei ole tiennyt itsestään, tai jotka eivät ole enää ajankohtaisia, nousevat pintaan ja sitten sitä huomaakin olevansa itselleen pelkkä kangastus keskellä autiomaata. Tämä on kuitenkin niin sekava, enkä sanoituksia ole saanut luotua yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi, eikä minulla ole tähän sen suurempia visioita, joten en uskaltanut laittaa sitä tuohon ylempään listaan.

Pysähdys:
Tämäkin on oikeastaan runo, sillä tässäkin ne musiikilliset visiot puuttuvat. Tämä syntyi eräänä päivänä, jolloin ei tapahtunut juurikaan mitään. Minulla oli outo tunne, että jotain tapahtuisi, muttei välttämättä minulle. En selitä sitä tarkemmin tähän, enkä välttämättä osaisikaan, mutta se tunne oli jotain niin outoa, joten syntyi biisi, missä aika kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Ja silti sitä huomaa odottavansa jotakin.

Henkinen itsemurha:
Vihaan tämän biisin nimeä, en vain keksi parempaa sitten kirveelläkään. Kertoo kuitenkin mahdollisuuden tai mahdollisuuksien saamisesta, ja sen epäonnistumisesta. Siinä myöskin tajutaan, kuinka monista asioista sitä ollaan riippuvaisia, ja kuinka se saa joskus ahdistumaan. Sitten sitä tavallaan onkin jo oman elämänsä vanki.

Varjot:
Tämän syntymisen muistan elävästi. Silloin oli myöhäinen ilta, pimeä ja täysikuu. Rakastan kuutamoa, ja etenkin talvisin. Öinen taivas on vain parasta katseltavaa. Jos ei tulisi kylmä, tuijottaisin sitä varmaankin tuntikausia. Kuitenkin tämän kirjoitin omassa huoneessani, ja oli sellainen fiilis, että nyt tulisi tekstiä, mutten saanut sitä purettua. Ei vain onnistunut. Sitten sammutin valot. En tiedä mikä tai miksi, mutta jokin siinä vain auttoi ja inspiroi. En kuitenkaan nähnyt mitään. En uskaltanut sytyttää valoja, joten kirjoitin sokkona ja luotin, että saisin siitä vielä selvää myöhemmin. Luin aikaansaannokseni vasta noin viikon päästä, ja tykästyin tähän sen synkkyydellä ja kauneudella leikittelyn takia. Ja mistäkö tämä kertoo? Tuosta kirjoittamishetkestä. Tämä jäi lyhyehköksi runoksi, mutta se saa ollakin sellainen ainakin toistaiseksi :)

Tällainen postaus tällä kertaa. Tuntuu hyvin hassulta ja toisaalta epävarmalta jakaa julkisesti näitä. Toisaalta tekisi mieli laittaa sanoitukset kokonaisuudessaan, mutten voi. Ihanaa oli kuitenkin jakaa nämä edes jonnekin! Toivoisin paljon kommenttia tähän ja kertokaa kannattaako tällaisia lähteä edes työstämään eteenpäin, vaikka totta kai pelkkien ideoiden perusteella sitä on hyvin hankala sanoa. Olisi kuitenkin kiva saada ulkopuolistenkin näkökulmia ja jopa ideoita näihin :)

Tämän kirjoittaminen havahdutti taas siihen, että tätä minä haluan tehdä. Omaa musiikkia. Toivottavasti saisin tilaisuuden siihen, vaikka niiden tilaisuuksien eteen juurikin pitää tehdä töitä. Minusta tuntuu, että nämä asiat lähtevät rullaamaan työstämisvaiheeseen vasta sitten, kun aika on oikea. Eikä se aika ole vielä. En tiedä milloin sitten, mutta tulossa se on. Ainakin toivon niin.

torstai 1. elokuuta 2013

Astetta syvällisempiä mietteitä

En tiedä onko tämä nyt ihan oikea paikka miettiä näitä, mutta perkele, menköön.

Tiedättehän, kuinka paljon asioilla on taipumusta muuttua yllättävän lyhyeen aikaan? Esimerkiksi yhden vuoden aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. Niitä muutoksia.
Entäpä sitten, kun niitä muutoksia yrittää ennustaa? Ajattelee, että esimerkiksi vuoden päästä tapahtuu asioita, mitkä eivät juuri nyt ole mahdollisia tai ajankohtaisia. Se antaa syyn odottaa.

Entäpä sitten, kun mikään ei muutukaan? Kaikista luuloista ja uskomuksista huolimatta mitään ei tapahdu. Huomaa, että kaikki on juuri niinkuin ennenkin. Itse jumittaa paikallaan, vain aika virtaa ohi. Sillä hetkellä nämä "sitten kun" -ajatukset tulevat uudelleen ajankohtaisiksi. Sillä kun "määräajan" päättyessä mitään ei ole tapahtunut, toistetaan samat odotukset. Jälleen ajatellaan, että no ensi vuonna viimeistään asiat ovat toisin.

Kun tuo "määräaika" lykkääntyy tarpeeksi usein, jossain välissä yksinkertaisesti loppuu usko tilanteen muuttumiselle, vaikka tietäisikin, että se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Ne päässä olevat "sitten kun" -ajatukset muuttuvat "tuskin silloinkaan" -ajatuksiin, sillä siihen asti on joutunut aina pettymään.

Sitä sitten huomaa, että odotetut ja tapahtumattomat muutokset tuovat mukanaan vain pettymyksiä, siksi mitään ei kannata odottaakaan.

Muutoksia ei pysty ennustamaan, niitä voi vain toivoa. Niihin merkittävimpiin muutoksiin ei taida olla minkäänlaista valtaa. Ne tulevat itsestään ja usein vieläpä odottamatta.

*huokaus*

En viitsi valottaa näiden ajatusten taustoja sen paremmin, mutta päässäni pyörii ajatus "Kuinka kauan vielä?"

maanantai 29. heinäkuuta 2013

En aio huolehtia, en anna murheen murtaa

Tässä on nyt joitakin viime aikojen tapahtumia kuvina. Vesiteemalla näköjään mennään.

Ensimmäinen kuvasarja on paikallisesta kylätapahtumasta. Möin siellä arpoja ja päässälaskutaidot osoittivat sen, että tuohon hommaan ei kannata enää eksyä. Sain jonkun tuntemattoman naisen kaveriksi, kun en millään selvinnyt hommasta yksin. Kaikki arvat kuitenkin meni, joten edes siitä voin olla iloinen. Arpojen loputtua otinkin kameran ja lähdin kuvaamaan.



Pääpalkinto. Erään pikkupojan olisi niin pitänyt voittaa se...
Sillalta otettu kuva.
Nämä kaksi randomia kuvaa kotona tehdyistä aikaansaannoksista: 

Suorastaan legendaarinen The Pick of Destiny
Lakkasin kynnet pitkästä aikaa. Eivät tosin enää näytä tuolta.
Sitten tähän päivään. Iskä herätti aamulla puoli kahdeksalta ja lähdimme järvelle nostamaan verkkoja. Kamalaa oli herätä näin aikaisin lomalla, mutta oli se sen arvoista. Muutenkin ensimmäinen kerta veneen kyydissä tänä kesänä. Hyvähän se on näin kesän lopussa veneilykausi aloittaa...


Pitihän se tämäkin veijari ottaa mukaan. Lokit näytti olevan mielenkiintoista katsottavaa.
Saalis, josta puuttuu ne, mitkä annoimme täällä lomalla oleville saksalaisille. Siitä jäi todella hyvä mieli.
Muikkujen irroittamisen jälkeen maistuikin kahvi erittäin hyvin.
Ei, tämä ei ole sama kuva kuin aiemmin. Nyt on eri reissusta kyse.
Niin tosiaan, tänään tuli oltua veneessä sitten kahdesti. Myöhemmin päivällä Jenna, Toni, Petra ja minä lähdettiin jälleen veneilemään. Tosin eri järvelle. Oli todella hauskaa näin kaveriporukalla ja ilmakin oli mitä parhain. Aika (ja bensa) kului todella nopeasti!

Uisteltiin hetki, muttei tästä lätäköstä kuulemma ikinä saa mitään. Minun kala jäi siis järveen.

Tämän näköiselle saarelle menimme paistamaan makkaraa. Kaunista, eikö vain?
Sitten sieltä löytyi tällaisia... niin siistiä! :D
Mahtavan päivän jälkeen oma sänky on maailman paras paikka.
Etenkin tämä päivä on ollut aivan huikea. Olen ollut monista asioista onnellinen tänään. Lisää tällaisia päiviä kiitos! TÄSTÄ alkaa minun kesä (myöhässä kuten aina).

Niin muuten, älkää ihmiset koskaan pitäkö ystäviä itsestään selvyytenä. Oivalsin tänään, kuinka tärkeää on omistaa ystäviä. Minä saan olla onnellinen siitä, kuinka paljon minulla niitä on... Jokaisella ihmisellä tulisi olla edes yksi ystävä.
Erilaisuus on se tekijä, mikä tekee minun ystävistäni ainutlaatuisia. Ketään heistä ei voi vertailla keskenään. Eivätkä nämä ole mitään pintapuolisia asioita (vaikka niitäkin löytyy). Heissä jokaisessa on nimittäin se jokin ainutlaatuisuus, mitä ei ole muissa kavereissani, joten sitä kautta omakin ajatusmaailma rikastuu koko ajan. Näitä asioita ei osaa selittää tämän järkevämmin. Se täytyy kokea.

Tuntuu, että tänään olen näiden asioiden suhteen taas hieman rikkaampi.