tiistai 10. marraskuuta 2015

Voiko aika olla ystävä?




Terve taas pitkästä aikaa!

Sain pitkästä aikaa hyvän kirjoitusinspiksen, joten ajattelin päivitellä kuulumisa siitä, miten tämä opiskelu Kuopiossa on alkanut. Aloitin mm. laulun opiskelemisen. Nyt tavoitteena on D+D -tutkinto, mikä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa suoritan samanarvoiset tutkinnot sekä klassisesta pianosta että rytmipuolen laulusta. Tää laulun aloittaminen oli itseltäni aika rohkea veto, sillä en koskaan aiemmin ole ottanut laulutunteja. Pari koe-esiintymistä ja muutama keskustelu johti kuitenkin siihen, että tällainenkin haave kävi toteen. Ensimmäinen perustasosuoritus on tarkoitus tehdä pois alta heti kun ohjelmistoa on tarpeeksi, joten parhaassa tapauksessa pääsen jo keväällä tekemään kakkostason ohjelmistoa. Sanomattakin selvää, että olen todella innoissani.

Pianotunneillakin on mennyt toistaiseksi hyvin. Johtuu varmaan siitä, että täällä tulee treenattua huomattavasti enemmän kuin porukoilla asuessani. Nykyään tulee harjoiteltua lähes päivittäin, mikä on iso rutiinin muutos mulle. Muutenkin tää opiskelu on ihan erilaista vrt vaikka lukio-opiskeluihin. Pänttäsin yks ilta 5 tuntia PUTKEEN musiikinteoriaa seuraavan päivän tenttiä varten. No, tentti ei mennyt läpi, mutta mikä ihaninta - se ei todellakaan haitannut! Se vaan tarkoitti sitä, että tentin läpipäässeet saavat maanantaina nukkua pitempään ja minä ja muutama muu ollaan sit opiskelemassa teoriaa. No miksi sitten piti nähdä tuo viiden tunnin vaiva? KIINNOSTUKSESTA. Ja toki siitä, etten halunnut vetää ihan nollille. Joka tapauksessa tällaista motivaatiota meikäläiseltä ei oo nähty ikinä.


Ja uusien tussien myötä innostuin taas piirtämisestä. Kiva palata tähänkin pitkästä aikaa.

No entäs sitten tää sosiaalinen puoli?

Mulle oli/on vähän vieläkin vaikeeta sopeutua tähän yksinoloon. Tai oikeastaan just päinvastoin: siihen sosiaalisuuteen. Täällä oon huomannu, etten mä oikeesti oo mikään sosiaalinen ihminen, kenelle uusiin ihmisiin tutustuminen olis helppoo. Mä oon ihan vitun hyvä syrjäyjä. Tää näkyy esim. siinä, että ruokalassa valitsen sen pimeimmän nurkkapöydän, jonne on helppo vetäytyä. Ja jos joku sattuu samaan pöytään eksymään, niin eka kommentti on "Et sitten hämärämpää paikkaa löytäny syödä" :D
Tällainen syrjäytyminen alkaa lievästi sanottuna vituttamaan minua itteenikin, joten nyt yritän sit parantaa tapojani parhaani mukaan. Mä en vaan millään meinaa tajuta, ettei mun oikeesti tarvii pelätä näitä ihmisiä.
No mitä mä oon sit tehny?  Oon mm. lähteny muiden mukaan ostaa kahvia ennen tunnin alkua, tarjoutunu kyytsää ihmisiä musakeskukselle, liittyny mitä oudoimpiin keskusteluihin, ja menny kattoo sinfoniakonserttia jos tiedän että siellä on muitakin meidän luokkalaisia. Niin pieniä juttuja, mut mulle tosi isoo kehitystä. Päivän päätteeks voin sanoo olevani ylpee itestäni, jos oon uskaltanu jutella ihmisille, vieläpä silleen et keskustelu on oikeasti ollu hyvä. Ja vieläki jaksan iloita siitä, miten mua pyydettiin joku aika sitten istuu iltaa baariin. Bilekutsujakin on tullut, mutta niihin en oo päässy esiintymisten takia... mut anyway kaikkee tällasta. Monille ehkä pieniä juttuja, mut mulle suuria.

Et niin. Kyllä tää tästä. Enköhän mä neljän vuoden päästä uskalla jo sanoo löytäneeni uusia ystäviä :D




Ja syy miksi piti vielä näin loppuun jakaa Black Sabbathia, on se, että ens kesänä meen kattoo näitä livenä! En muuta sano ku et VIHDOIN. Ärsytti nimittäin todella paljon kun missasin näiden edellisen keikan Suomessa. Nyt sitten venaillaan heinäkuuta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti