sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jääkarhut kyllä jäävät elämään jos ne vaihtavat väriään

Sanotaanko niin, että tällä hetkellä kaikki on hyvin mielenkiintoista. Mun uudenvuodenlupaus on lähtenyt jo käytäntöön, eli se, että mä yritän enemmän asiassa kuin asiassa.

Tässä on nyt ollut pari uutta tilannetta, joista isoin lienee wanhoihin mukaan pääseminen. Miten? No tuota, mua pyydettiin JUONTAJAKS o_O En vieläkään ymmärrä miksi, mutta totta kai olen iloinen tällaisesta mahdollisuudesta. Perjantaina olin jo seuraamassa harkkoja ja sain materiaalia mistä sitä tekstiä alan väsäämään. Kuulemma ensimmäinen luonnos olisi hyvä olla jo ensi viikolla... Saa nähdä miten ehdin, nimittäin mulla ei ole ikinä ollut näin työn täytteistä jaksoa. Psykankin koe pitäisi uusia ens viikolla, eikä mulla ole edes kirjaa. (Muuten kaikki kokeet meni yli odotusten, mantsastakin tuli 8½ lukematta)

Perjantaina tuli myös oltua henkilökohtaisesti ekoissa lukion bileissä, tai siis "yhteishengenluomisillassa". Sanotaanko niin, että mä en vaan osaa sitä hommaa. Voi olla, että muutamalla "rohkaisulla" olisi saattanut olla parantava vaikutus bilefiiliksen saavuttamiseen, mutta toisaalta en jäänyt kaipaamaan sellaistakaan. Oon kuitenkin tyytyväinen et tuli ylipäätään lähdettyä, nimittäin aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan mitään tuollaista. Sit oli kans ihanaa päästä mun bileseuran luo yöks, ja nimenomaan tämä seura piti mun mielialan korkealla ja teki mut monilta osin onnelliseks :)



Jostain syystä tämä Viimeinen Atlantis on ollut ahkerassa soitossa viime aikoina... Tässä on vain sitä jotain. Blogin ulkoasukin sai hieman päivitystä, joten mitäs tykkäätte? Menikö parempaan vai huonompaan suuntaan? :)

6 kommenttia:

  1. Hihii, ihanasti kirjotettu! :) <3 ja taas kerran toistan itteeni, mut näitä sun tekstejä on sairaan kivaa lukee :) ja tottakai myös kuunnella ylipäätään varsinkin ku eksyt sinne syvällisyyden maailmoihin :D

    nii ja kirjottajan varmaan arvaatkin! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos! :) Ja jes, kiva kuulla ettei tuu ihan turhaan hölistyä, etenkään niitä syvällisiä! Pitäis vaan saada vähän tiuhemmin postauksia tulemaan tännekin, harmi vaan ettei viikossa oikein tapahdu mitään :D

      Ja oletan et kyse on arvon bileseurastani. Ja helevetti jos meni väärin, olis nimittäin TOSI akwardia o_O *varovainen etukäteinen, mutta toisaalta täysin turha anteeksipyyntö*

      Poista
  2. älä huoli, minähän se täällä :) no sehän se tuppaa kyllä olemaan ja sit niin paljon tekemistä et jää varmasti se kirjottaminen just tänne vähemmälle.. tiiätkö musta tuntuu et ei olla ees jutusteltu sillein kunnolla tässä moneen päivään vaikka nähään melkeen joka päivä ainakin nopeesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö tänään mietin ihan samaa! Koko viikko on oikeestaa ollu vaan sellasta moikkailua, mikä on enemmän ku outoa ja ennen kaikkea häiritsevää o_O Mietin just, että pitäis jutella taas ihan kunnolla, en tiedä miks mut mulla on sellane aavistus et nyt saattais olla jotain asiaakin... ;o

      Poista